Halloween weekend

Moikka! Kaikilla on oma aika juhlia Halloweenia, mutta mä juhlin sitä tänä viikonloppuna Roosan kanssa. Kiva viikonloppu meillä olikin ja siihen sisälty kaikkia erilaisia juttuja. Meiän viikonloppu alkoi perjantaina jo yhden aikaan, käytiin Roosalla pakkaamassa ja tultiin meille. Lähdettiinkin pian kauppaan ostaan viikonlopun herkkuja. Kaupasta tullessa alettiin heti leipomaan ja päädyttiin tekemään Halloweeniin liittyviä muffinseja. En oikeen tiiä mikä meni pieleen, mutta ei ne kuitenkaan täydellisesti onnistunut. Onneksi ne ainakin maistui ja näytti hyviltä. Illasta katottiin kauhuleffaa, syötiin samalla ihan liikaa herkkuja ja valvottiin myöhään. Lauantaina nukuttiin pidempään, käytiin aamulenkillä, laittauduttiin ja lähdettiin peliin. Onneksi Tappara voitti viime kevään finaaliuusinnan 1-0. Illalla kotona katsottiin vielä toinen kauhuleffa ja mentiin pian sen jälkeen nukkumaan. Tänään herättiin yheksän aikaan ja Roosa lähti aamupäivästä. 11 aikaan lähdin äidin ja Sonjan kanssa katsomaan pappaa ja siellä menikin useampi tunti. Kotiin tullessa kävin juoksulenkillä ja loppuillan oonkin vaan rentoutunut ja katsellut netflixiä. Kokonaisuudessaan kiva vähän Halloweenin tapainen viikonloppu takana ❤️ Millainen viikonloppu teillä on ollut?









Ei kommentteja