Mokkapalat

Moi! Näin syysloman kunniaks päätin tänään leipoa mokkapaloja, jotka sopii niin arkeen kuin juhlaankin. Tulin nyt myös jakamaan tän reseptin teille. Tykkäättekö te leipoa näitä?

Mokkapaloihin tarvitset:
- 4 munaa
- 2,5 dl sokeria
- 200 g voita
- 2 dl maitoa
- 5 dl vehnäjauhoja
- 0,5 dl kaakaojauhetta
- 1 rkl leivinjauhetta
- 1 rkl vaniljasokeria

Kuorrutukseen:
- 75 g voita
- 3/4 dl vahvaa kahvia
- 4 dl tomusokeria
- 0,5 dl kaakaojauhetta
- 2 tl vaniljasokeria

1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

2. Sulata voi ja lisää siihen kylmä maito.

3. Sekoita kuivat aineet keskenään.

4. Yhdistä muna-sokerivaahtoon voi-maitoseos sekä kuivat aineet sihdin läpi.

5. Kaada taikina voidellulle leivinpaperille ja paista 200 asteessa n. 15 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä ennen kuorruttamista.

6. Kuorrutetta voit alkaa tekemään pohjan jäähtyessä. Sekoita ensin kaikki kuivat aineet keskenään.

7. Sulata voi ja lisää se sekä kahvi kuivien aineiden joukkoon ja sekoita.

8. Anna kuorrutteen jäähtyä hetki, mutta levitä se pohjan päälle kuitenkin lämpimänä. Koristele lopuksi nonparelleilla tai strösseleillä.

9. Nauti ;-)

Ei kommentteja