Miten tämän vuoden tavoitteet toteutuivat?



Muistatteko kun tein melkein vuosi sitten postauksen tavotteista tälle vuodelle (postaus löytyy täältä)? Nyt vuosi alkaa lähenemään loppuaan ja on aika kertoa miten nämä tavoitteet toteutuivat ;-)

Lue enemmän kirjoja
Tuntui, ettei aikaa oikeen löydy tähän eikä löydy edelleenkään. Tai sitten en vain osaa käyttää ylimääräistä aikaa kirjojen lukemiseen. Voin kuitenkin sanoa, että nyt loppuvuodesta on tullut luettua kirjoja ainakin enemmän kuin alkuvuodesta. Ensi vuonna tsemppaan sillä tämä olisi oikeasti hyvä tapa lukea kirjaa vaikka ennen nukkumaanmenoa!

Käy juoksulenkeillä
Tämän vuoden aikana innostuin lenkkeilemisestä uudelleen muutaman vuoden tauon jälkeen. Tämän vuoden parhaimpana tapana urheilla oli sauvakävely, joka nousi mulla suureen suosioon. Jonkin verran kuitenkin juoksulenkkejäkin tuli tehtyä, varsinkin kesällä enemmän. Näin talvisin en oikein liukkaalla uskalla edes lähteä juoksemaan. Innolla kuitenkin odotan mitä ensi vuosi tuo tullessaan myös urheilun merkeissä ja mistä taas ensi vuonna innostun enemmän.

Vietä enemmän aikaa kavereiden kanssa
Koulu, kesätyöt ja monet muut jutut veivät paljon aikaa tästä vuodesta. Kuitenkin kerkesin viettään kavereiden kanssa paljon aikaa ja kokemaan ne unohtumattomimmat hetket. Tutustuin tämän vuoden aikana myös uusiin ihmisiin, joista tuli mulle hyvin tärkeitä. Voisin sanoa, että tämän kohdan oon suorittanu, vaikka ei ihan joka viikko kavereiden kanssa aikaa tullutkaan vietettyä.


Keskity enemmän kouluun
Kyllä, oon suoriutunut tänä vuonna koulujutuista hyvin ja saanut arvosanoja joihin oon ollut tyytyväinen. Päällimmäisenä tällä hetkellä mielessä on varmasti hohun työssäopin arvosana, mistä sain sen mitä halusinkin. Myös lomaa on saanut viettää koulupäivien välillä. Kevät koulun osalta oli äärettömän rankka, mutta siitä selvittiin. Nyt kuitenkin syksyllä on helpottanut eikä ole ollut niin pitkiä päiviä. Pian sitten taas koulun penkille opiskelemaan.

Syö vitamiineja
Tämän vuoden aikana oon syönyt kunnolla monia erilaisia vitamiineja ja välttynyt näin suuremmilta flunssilta. Yleensä mulla on syksyisin kova flunssa, mutta tänä vuonna oon välttänyt sen onneksi!

Kehity bloggaajana
Oon kehittynyt jonkin verran. Mitään kovin suurta muutosta ei ole tapahtunut enkä sitä ole odottanutkaan. Ensin mietin tuleeko tästä edes mitään mutta hyvin on selvitty. Mitä mieltä ootte onko mun bloggaamisessa tapahtunut tämän vuoden aikana muutosta?


Hanki läppäri
Tästä hankinnasta oon ikuisesti iloinen! Mun MacBook air on todella kovassa käytössä ja niin hankinnan arvoinen juttu. Tammikuun aikana ajattelinkin, että voisin tulla kertomaan koneestani hieman lisää ja miten tyytyväinen oon ollut tähän ostokseen.

Suorita perustaso 3 haitarissa
Tämän sain keväällä suoritettua kovan työn jälkeen ja tämän suorituksen jälkeen olin itsestäni ylpee ja oon kyllä edelleenkin. Ei se yhdeksän vuoden harjoittelu hukkaan ole mennyt ja edelleen tykkään soitella vapaa-ajalla, mutta niin ettei ole mitään pakkoa harjoitella joka viikko. Tämä on kuitenkin mulle niin rakas harrastus ollut pitkään ja tulee olemaan. Tähän liittyen onkin mietinnässä yksi juttu!

Uudista vaatekaappi
Kesällä vaatekaappi sai uuden ilmeen niinkuin joka kesä. Heitin pois kaikki pienet ja sellaiset vaatteet joita en käytä. Vaatekaappi näyttikin yllättävän siistiltä tämän jälkeen. Kuitenkin näin puolen vuoden jälkeen mietin miten se on taas mennyt takaisin ja kasat pursuaa vaatteista. Ehkä on tullut niin paljon uusia vaateostoksia tai jotakin, mutta siivous tekisi kyllä kaapille taas hyvää.

Käy Jokereiden peleissä
Tänä vuonna tulikin käytyä itse asiassa vissiinkin kolme kertaa Helsingissä katsomassa Jokereiden pelejä. Jorenkin oon tämän vuoden puolella onneksi nähnyt ja myös keväällä ajattelin mennä uudestaan moikkaamaan. Nämä ovat kyllä olleet upeita ja hienoja reissuja, jotka muistan pitkään ❤️

Osta Tapparan playoff kausikortti
En tänäkään vuonna saanut tätä ostettua, mutta silti jokaisessa playoff pelissä kävin irtolipulla. Jos nyt keväällä tai kun päästään keväällä playoffeihin yritän saada kausarin myös sinne ostettua. Se tulee kuitenkin sillä sen verran halvemmaksi. Tähän voisin sanoa vielä, että aivan mahtava vuosi Tapparan matkassa takana!


Muuta huoneen järjestystä
Mun huone sai tänä vuonna muutamia uusia juttuja ja järjestys muuttui täysin. Kiva, että välillä saa jotakin muutostakin eikä tarvitse koko ajan samanlaisessa ympäristössä olla. Oon tyytyväinen näihin muutoksiin mitä mun huoneessa tehtiin. Enempää muutoksia tuskin on tulossa ennen kesää, sillä sen jälkeen koittaakin todennäköisesti muutto pois kotoa.

Ole iloisempi ja nauti arjen pienistä asioista
Todellakin tänä vuonna oon oppinut nauttimaan myös niistä pienistä jutuista mitä elämä on täynnä. Tänäkin vuonna on koettu monet surut ja itkut, mutta ne kaikki kuuluvat tähän ja onneksi kaikesta ollaan päästy yli. Oikeastaan vuosi on ollut aikamoista vuoristorataa, mutta sisältäen kuitenkin hyvää että huonoa.

Aloita sarjojen katsomista netflixistä
Voisin sanoa, että tämä vuosi oli kieltämättä netflix vuosi. Katsoin ainakin viisi erilaista sarjaa ja vietin todella paljon aikaa netflixin parissa. Ehkä juuri tämänkin takia aikaa lukemiselle ei juuri jäänyt. Oon kuitenkin innostunut todella netflixistä ja nyt en kyllä osaisi enää kuvitella eläväni ilman sitä!

Järjestä vapaita iltoja
Näitä tuli pidettyä muutama, mutta silti liian vähän tämän vuoden aikana. Tarvisin oikeesti useammin tällaisia omia iltoja ilman mitään tekemistä. Tuntuu kuitenkin, että koko ajan on jotakin tekemistä eikä aikaa löydy. No, onneksi ensi vuosi on uusi mahdollisuus korjata tämä.


Vanhat videot DVD:lle
En saanut tätä aikaiseksi, sillä musta tuntuu että tämä on liian iso homma enkä edes osaisi. Todellisuudessa tämä varmaan onkin helppo ja nopeahko juttu. Tämä johtuu vaan siitä kun ei jotenkin saa aikaiseksi alotettua jotakin tiettyä hommaa niinkuin tätä :D

Käy jollakin keikalla/festareilla
Cheekin Alpha Omega jäähallikiertue tuli koettua ja lisäksi Tammerfestit Roosan kanssa. Tammerfestit olivat kyllä ehdottomasti yksi vuoden kohokohta. Ensi vuonna tavoitteena on myös kokea jotkin kesäfestarit.

Käy risteilyllä
Keväällä tuli käytyä Viking Gracella, joka oli kiva reissu. Olisin kuitenkin halunnut enemmänkin risteillä, mutta se ei kuitenkaan toteutunut. Nyt oon menossa tammikuussa risteilylle perheen kanssa ja ensi vuonna ajattelin tehdä ainakin yhden kesäristeilyn.

Vietä synttäreitä jollakin eri tavalla
Tänä vuonna synttärit taisi mennä taas samalla kaavalla kuin aiempinakin vuosina, eli ei mitään kovin erityistä. Ensi vuodeksi ajattelin kyllä oikeasti järjestää jotakin erilaista sillä onhan ne 18-vuotissynttärit. Muutamia ideoita onkin tullut jo mieleen, mutten ole ainakaan vielä päättänyt olisiko niistä jokin toteutuskelpoinen. Sen näkee sitten myöhemmin.

Käy jalkahoidossa
Jalkahoidossa tuli käytyä kahtenakin kertana tänä vuonna, kesätöiden päättymisen jälkeen ja nyt sitten loppuvuodesta työssäopin päättymisen jälkeen. Nämä molemmat kerrat oli kylläkin niin ihania, että voisin vaikka nyt heti lähteä jalkahoitoon, haha!

Uudenvuoden tänä vuonna vietän töissä ja mökillä, enimmäkseen töissä sillä huomenna mulla on iltavuoro ja sunnuntaina aamuvuoro. Vähän siis kiirettä pitää ja vähäisillä unilla taidetaan mennä eteenpäin. Mulla on tällä hetkellä mielessä ainakin kaksi erilaista postausta, jotka ajattelin toteuttaa vielä kertoen tästä vuodesta jotakin. Suunnitelmia myös ensi vuodesta kertovista postauksista on mielessä, eli toteutettavien postausten lista on tällä hetkellä pitkä. Huomenna en varmaankaan teitä kerkiä tulla moikkaamaan, joten pitäkää kiva uusivuosi ja palaillaan taas ensi vuoden puolella! ❤️

Ei kommentteja