Photo Challenge week 44


Maanantai

Tiistai

Keskiviikko

Torstai

Perjantai

Lauantai

Sunnuntai

Parasta just nyt part 3

Ihanaa laskiaissunnuntaita kaikille! Mun sunnuntaipäivään on kuulunut kunnollinen huoneen siivous, lepäämistä, pientä ulkoilua, blogijuttuja sekä laskiaispullien leipomista. Mun oli tarkoitus viettää kunnon urheilullinen päivä ja mennä hiihtämään sekä lenkille, mutta mun lonkkaan tuli eilen ihmeellinen pistävä, viiltävä kipu. Eilen en päässyt edes kunnolla kävelemään, mutta tänään aamulla jalka oli onneksi jo parempi. Päätin kuitenkin pitää lepopäivän, sillä sen verran kipeä jalka vielä on. Huomenna olisi tarkoitus lähteä Helsinkiin, joten parempi lepuuttaa nyt tämä ilta vielä kunnolla. Tänään aamulla mulla oli jotenkin tosi hyvä fiilis ja oon ajatellut hyviä asioita. Siitä innostuen päätinkin toteuttaa taas pitkästä aikaa parasta just nyt otsikolla olevan postauksen. Oon aiemmin tehnyt kaksi postausta tähän sarjaan, joten nyt olisi kolmannen vuoro. Tällaiset asiat tekevät mun elämästä tällä hetkellä hyvän ❤️

Talvi ja lumi kokonaisuudessaan on ihan parasta. Lumen takia talvi on yks lemppari vuodenajoista. Tykkään myös pienestä pakkasesta, jotta lumet pysyisivät maassa, mutta kovien pakkasten ystävä en ole. Talvi on kuitenkin kokonaisuudessaan niin ihanaa aikaa!

Oon innostunut nyt tämän vuoden puolella kunnolla lakkailemaan kynsiä ja varsinkin oon ihastunut näihin Essien kynsilakkoihin. Tänäänkin lakkasin tällaiset vaaleanpunaiset kynnet ja laitoin vielä niihin sopivat kynsitarrat. Tykkään tästä puuhasta niin paljon ❤️

Laskiainen on ajankohtainen aihe nyt ja varsinkin laskiaispullat. Muutamaan vuoteen en olekaan leiponut näitä, mutta tänään ehdotin äidille että jos leivottaisiin yhdessä. Illasta sitten alettiin leipomaan ja näistä tuli tosi hyviä. Ihanaa että on tällainenkin juhla olemassa ja vielä loman aikaan.

Jäätelösmoothiet - ootteko koskaan maistaneet? Mä maistoin tällaista ensimmäistä kertaa tässä kuussa ja maku on paljon parempi kuin tavallisissa smoothieissa. Tietenkin tällaiset ovat epäterveellisempiä, mutta ei näillä herkuttelu silloin tällöin ole kiellettyä. Seuraavaksi smoothieohjeeksi voisinkin ottaa jonkun, joka sisältää jäätelöä.

Ripsienpidennyksiin en voisi olla enempää tyytyväisempi. Arki sujuu paljon helpommin näiden ansioista, kun ei tarvitse ripsaria alkaa laittamaan ja ripsetkin näyttävät paljon paremmilta. Ensi viikolla olisikin ensimmäinen huolto edessä!

Nyt pakkaamaan tavaroita huomista päivää varten ja aikaisin nukkumaan :-)

Wanhat 2017 day 1

Heissan! Tänään on suurin osa aloittanut hiihtoloman viettämisen niinkuin minäkin. Suunnitelmat koko lomalle onkin jo melkein selvät ja joka päivälle on ohjelmaa. Tiedossa on pelireissuja, kavereiden kanssa olemista ja varmaankin leffassa käymistä, Sonjan kanssa ajateltiin viettää kiva siskopäivä, yhden päivän kulutan ainoastaan netflixin parissa, mökille meen muutamaksi yöksi ja lisäksi täytyisi käydä ripsihuollossa sekä tehdä myös näyttösuunnitelmaa. Täyttä siis on, mutta pyrin löytämään blogillekin oman ajan ja tiedossa mulla onkin jo muutamia postauksia!

Tänään tulin kuitenkin jakamaan teille kuvia mun vanhojen tanssejen ensimmäisestä päivästä ja kertomaan siitä tarkemmin. Aamu alkoi aikaisin ja lähdin yhdeksän bussilla Tampereelle Sokokseen, sillä siellä mulla oli klo 11 meikin teko, jonka jälkeen mulle tehtiin kampaus ja vielä lopuksi kynnet. Sain siis kaikki saman katon alla, joka oli kätevää. Kaiken lisäksi olin erittäin tyytyväinen. Samalla kampaajalla olin käynyt jo aiemmin ja lisäksi koekampauksessa, joten tiesin että kampaus tulee onnistumaan. Meikin ja kynnet mulle teki sama kosmetologi, sille samaiselle meen uudestaankin jos tulee tarvetta. Sokokselta pääsin lähtemään noin puoli kolmen aikaan, jolloin iskä ja äiti tulivat hakeen mut ja tultiin kotiin. Kotona söin nopeasti, puin mekon päälle ja viimeistelin vielä itseni. Vähän ennen viittä lähdettiin kohti koulua, sillä meidän piti olla siellä puoli kuusi. Heti ensimmäisenä otettiin kuvia ja kävin myös ammattikuvaajalla, kun siihen oli mahdollisuus. Meitä ennen tanssi siis toinen ryhmä, joten sillä välin oli hyvin aikaa ottaa kuvia ja tehdä viime hetken kertaukset. Ykkösryhmän tanssittua otettiin yhteiskuvat, jonka jälkeen oli meidän vuoro tanssia. Lopulta tanssit meni ihan hyvin, vaikka jännitystäkin oli suhteellisen paljon ilmassa. Tanssien jälkeen lähdettiin melkein heti kotiin. Ensimmäinen prinsessapäivä näytti tältä kuvien muodossa ❤️





















Photo Challenge week 43



Maanantai

Tiistai

Keskiviikko

Torstai

Perjantai

Lauantai

Sunnuntai

Ostospostaus

Long time no see - nimittäin ostospostaus ❤️ Edellisestä on kulunut taas jo useampi kuukausi ja tänään ajattelin ottaa kameran käteen ja kuvata kaikkea mitä on tullut lähiaikoina hankittua. Kovin paljoa en ole mitään hankkinut, sillä näistä muutamat jutut ovat olleet sen verran arvokkaita. Lisäksi ollaan äidin ja iskän kanssa osteltu kaikkia juttuja valmiiksi mun muuttoa varten, mutta niistäkin suurin osa ovat olleet kodinkoneita. En kuitenkaan nyt niistä sen enempää höpöttele vaan mennään näihin mun uusimpiin ostoksiin!

Monet mun kaverit ovat kehuneet tätä sarjaa, mutta vanhimpia jaksoja ei taida löytyä enää netistä mistään. Haluan myös katsoa tämän, joten päätin ostaa tällaisen dvd boksin. Ostin tämän netistä ja hintaa oli noin 20€. 

Nämä ballerinat ostin oikeastaan vanhojen jatkoja varten, mutta onneksi näitä voi myös käyttää muulloinkin esim. kesäisin. Nämä maksoivat 19,90 €.

Vanhojen jatkoille piti myös hankkia mekko, sillä multa ei oikein löytynyt mitään sinne sopivaa. Tämän kuitenkin löysin vaikean etsinnän jälkeen kavereiden avulla netistä Chiquelle nimisestä kaupasta. Tilasin tämän ja onneksi se sitten oli sopivan kokoinen. Tämä maksoi 34 €.

Korut vanhojen tansseihin löysin glitteristä hintaan 24,99 €. Onneksi löysin tällaiset hopean väriset, koska ne sopivat hyvin mun mekon koristeisiin.


Mun piti tämän talven aikana hankkia pipo, jossa olisi iso tupsu. Tallinnassa sitten ihan etsimättä huomasin tämän ja vielä ihanan valkoisen värisenä, joten mun oli pakko ostaa tämä. Hintaa tällä oli 17 €.

Muistatteko kun puhuin täällä postauksessa näistä Niken Air Max Thea kengistä? Monien päivien jälkeisen Zalandon sivujen päivittämisen jälkeen sinne vihdoin tuli muutamia oikeita kokoja, joten siitä laitoin ne nopeasti ostoskoriin. En voi olla muutakuin todella tyytyväinen tähän ostokseen ja odottaa kevään kelejä, että näitä pääsee käyttämään! Hintaa näille tuli 134 €.

Näistä puhelinkuorista puhuinkin jo täällä blogin puolella. Löysin nämä glitteristä ja tämä teksti ja kuorien väri oli jotenkin niin yhteensopiva, että mun oli pakko ostaa nämä. Alennuksen jälkeen hintaa oli 7,99 €.

Vanhojen tansseihin mun täytyi hankkia myös jokin kiva iltalaukku ja pitkän etsinnän jälkeen löysin tämän vihdoin Bijou Brigitestä. Siellä oli tosi paljon valikoimaa, mutta kivan näköisiin ei ollut oikein hyvää väriä. Onneksi tämä yksi kuitenkin näytti kivalta niin värin kuin mallinkin puolesta. Tämä maksoi 24,95 €.

Sain muutama vuosi sitten joulupukilta samanlaisen taulun, mutta vain Joren kuvalla. Halusin, että mulla olisi myös Peltolasta tällainen taulu, joten sain tämänkin nyt hankittua. Hintaa tällä oli 35 €.


Näistäkin haaveilin jo pitkään, kun olin saanut tietää että on olemassa selfievalokuoria. Ystävänpäivän aikaan Lyxlightilla oli ilmaiset toimituskulut, joten silloin päätin laittaa nämä ostoskoriin. Hyvällä tuurilla nämä saapuivat vielä ennen vanhojen jatkoja, joten pääsin siellä jo käyttämään näitä! Kuoret maksoivat 29,90 €.

Nyt lähden pitkälle lenkille ja loppuillan vietän netflixin ja hyvän ruoan parissa, täytyy nollata tämä viikko, että jaksaa taas aloittaa viimeisen viikon ennen hiihtolomaa! ❤️