Syksyn hankinnat

Toteutin viime vuonna postauksen, jossa kerroin mitä halusin hankkia syksyn aikana. Aivan kaikki niistä eivät toteutuneet, mutta koska tämä oli mielestäni niin kiva postausidea, päätin toteuttaa tällaisen myös tänä vuonna. Tältä mun tämän syksyn hankintalista näyttää :-)


Takki - En oikeen tiedä mitä tekisin, kun haluaisin sekä syystakin että talvitakin. Toisaalta haluaisin ostaa molemmat uudet, mutta uskon että pärjäisin vielä vanhalla syystakilla. Kuitenkin tämän syksyn ostoslistalla on jonkunlainen takki. Kollaasissa näkyvä valkoinen talvitakki olisi unelma, mutta tässä tulee vastaan kallis hinta, ainakin tällä hetkellä. No, saa nähdä minkälaisen takin/takit saan ostettua tässä syksyn aikana.

Revityt farkut - Nämä on ihan ykkösenä, sillä oon halunnut revityt farkut jo pitkään. En tiedä, miksen ole saanut aikaiseksi hommattua näitä mutta nyt syksyn aikana haluan ehdottomasti ostaa tällaiset. Haluaisin nämä ehkä vähän tummemman värisenä, mutta en kuitenkaan ihan mustana.

Kengät - Ekana mulla oli ajatuksena, että ostan vain uudet talvikengät tänä vuonna. Kuitenkin löysin Vamoksen nettikaupasta aivan ihanat syyskengät ja nyt en tiedä pitäisikö tilata ne. Toisaalta mulla on ihan tarpeeksi kenkiä, mutta en tiedä voinko jättää niitä sinne kauppaan. Ehkä tällä hetkellä kuitenkin on tärkeimpänä noiden uusien talvikenkien ostaminen, sillä vanhat eivät enää lämmitä tarpeeksi.

Beiget farkut -  Näistä oon haaveillut myös pitkään, mutta en ole saanut ostettua. Haluaisin nämä aivan tietyn mallisena, nimittäin tietenkin Ginatricon Molly mallisilla farkuilla. Silloin ne olisivat korkeavyötäröiset ja juuri mun vaatekaappiin sopivat ;-)

Meikkisiveltimet - Tänä syksynä on myös pakko hankkia meikkisiveltimiä. Mulla ei ole sellaisia yhtäkään hyvää/kunnollista, joten etsin jotakin hyvää sivellinpakkausta. Suosituksia tähän liittyen voi siis antaa! Lisäksi muutama uusi meikkijuttu täytyisi hankkia, ainakin uusi puuteri sillä vanha on aivan loppusuoralla.

Desenio sisustustaulut - Mulla on ajatuksena tehdä jonkinlainen kiva sisustustaulu kokoelma ruokapöydän yläpuolella olevalle seinälle. Oon kuullut näistä Desenion tauluista niin paljon hyvää, joten mun on myös pakko toteuttaa ja testata niitä! Myös muita pieniä sisustus uutuuksia voisin hankkia, jos sellaisia sattuu vain löytymään.

Ainakin tällaisia juttuja on tällä hetkellä mun ostoslistalla, mitäs sanotte? Kertokaa ihmeessä, jos teiltä löytyy jotakin vinkkejä johonkin liittyen <3

4 kommenttia

  1. Kivoja ideoita, toivottavasti toteutuu! Ja Ginan mollyt on kyllä ihanat!! En tiennyt, että niitä on beigeinä, pakko saada<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Jep, tuo väri näyttää tosi kivalta! 😍

      Poista
  2. Revityy farkut ja beiget housut on mullakin ostoslistalla tälle syksylle!😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että jollakin on samoja juttuja hankittavana ;-)

      Poista