Luukku 18: Unelmien joulu



Tänään ajattelin tulla kertomaan teille, millainen olisi mun unelmien joulu. Sellaista tuskin tulen kokemaan ainakaan kaikilla kriteereillä, mutta toivottavasti ainakin mahdollisimman samantapaisen. Ensinnäkin mun unelmien joulu sisältäisi paljon lunta. Lumi kuuluu ehdottomasti joulun aikaan ja en tykkää yhtään siitä, että on musta joulu ilman lunta. Lumi tuo tietyn tunnelman ja kivan valaistuksen. Lumen lisäksi haluaisin, että olisi kylmä, mutta kuitenkin niin ettei liian kylmä. Olisi siis kiva, jos olisi pakkasta, mutta mulle riittäisi ihan hyvin 10-15 asteen pakkanen. Pakkasen avulla myös lumi pysyisi maassa, ainakin kauemmin kuin muutaman päivän. Unelmien joulussa olisi mukana hienot ja monipuoliset joulukoristeet, joita olisi paljon. Tällaisen joulun haluaisin viettää lähimmäisten ja rakkaimpien ihmisten kanssa, jotta jouluun tulisi kiva tunnelma. Lisäksi jouluun kuuluisi joulumusiikki, perinteitä, hyvä jouluruoka ja tietenkin lahjat. Monta pakettia eri muodossa, eniten niitä paketteja joita antaisin lähimmäisilleni. Viimeisenä toivoisin, että olisi sellainen jouluinen sisustus, jota vasten saisi kivoja ja tarkkoja kuvia. Ei siis ihan mahdottomia toteutettaviksi, enää 6 yötä jouluun 

 Kaikki kuvat on täältä

2 kommenttia

  1. Sun unelmien joulu kuulostaa ihanalta ♥ Mä niin toivon, että joulu olisi valkoinen, mutta torstaiksi ainakin tänne on luvattu vesisadetta, joten nämä vähäisetkin lumet sulavat heti pois.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ❤️ harmi, niin taitaa olla myös Tampereella ettei lunta ainakaan puissa kauheasti ole :(

      Poista