Luukku 6: Joulun piparit





Pipareihin tarvitset:
- 500 g voita
- 200 g siirappia
- 2 munaa
- 4,5 dl sokeria
- 2 tl neilikkaa
- 2 tl kanelia
- 1 tl inkivääriä
- 1 rkl soodaa
- 8,5 dl vehnäjauhoja

1. Vatkaa voi, sokeri ja munat vaahdoksi.
2. Kiehauta siirappi ja mausteet sekä vatkaa ne kylmäksi.
3. Yhdistä aineet, sekoita sooda vehnäjauhoihin ja yhdistä taikinan joukkoon.
4. Leivo ja paista piparit 200 asteessa noin 10 minuuttia. 



Hyvää joulukuun kuudetta päivää sekä itsenäisyyspäivää! Tänään tämä Suomi 100-juhlavuosi nyt sitten huipentuu. Parhaillaan katson toisella silmällä jokavuotisena perinteenä linnanjuhlia. Myös siis tämän vuoden itsenäisyyspäivänä ollaan menty aikalailla samalla kaavalla, kuin aikaisempina vuosina. Aamulla lähdettiin Sonjan kanssa kahdeksan aikaan mummulle leipomaan pipareita, joiden leipomisessa menikin kolmisen tuntia. Leipominen liittyi myös tämän päivän joulukalenterin luukkuun. 


Tähän alkuun kirjoitin reseptin piparitaikinasta, sillä mummu tekee meille aina oman taikinan. Jokainen vuosi leivon kylläkin vielä lisäksi muutamat piparit kaupan taikinasta, niin kuin varmaan tänäkin vuonna. Pipareiden leipomisen lisäksi tehtiin mummulla myös joulutorttuja ja ruokaa. Sieltä lähdettiin kahden aikaan ja pikaisen kotona käynnin jälkeen jatkettiin matkaa Tampereelle. Kävästiin Kalevassa ja pian lähdettiin bussilla keskustaan katsomaan itsenäisyyspäivän ilotulituksia. Siellä olikin paljon porukkaa, mutta kokonaisuudessaan tykkäsin. Sieltä takaisin tullessa aloitettiinkin jo näiden linnanjuhlien katseleminen shampanjalasien ja hyvän ruoan kera. Mulla on siis ollut erittäin kiva vapaapäivä ja hyvinkin jouluinen sellainen!




Kuuluuko teidän jouluun pipareiden leipominen? Enää 18 yötä jouluun 

2 kommenttia

  1. Tosi nättejä nää piparit!<3 Ihania noi Muumit! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitos <3 Oli kiva kun sai tehdä monilla erilaisilla muoteilla näitä :)

      Poista