LEVI 2018 video


Mua jännitti aivan älyttömästi julkaista ensimmäinen video täällä blogin puolella, mutta tässä se nyt on. Lupailin teille jo kuukausi sitten videota meidän Levin reissusta, josta ikuistin muutamia videonpätkiä. Oon käyttänyt tähän aivan älyttömästi aikaa, sillä tämä oli ensimmäinen video ikinä minkä olen tehnyt. Myönnän, että oon menettänyt tämän takia hermot varmaankin lähes sata kertaa, mutta lopputulokseen oon kuitenkin yllättävän tyytyväinen. Videot on otettu puhelimella, joten siksi en saanut niitä isommiksi mutta mun mielestä ne näyttävät näinkin ihan kivoilta! Kameraa en voinut sen suuren koon vuoksi kuskata läheskään kaikkialla, joten puhelimella otetut videot olivat ainoa vaihtoehto. Videon musiikin valitsin kyseiseksi, koska tämä kappale soi useaan otteeseen reissun aikana ja tämä on myös yksi mun omista lemppareista tällä hetkellä. Nyt mä haluaisin kuulla teidän mielipiteet tästä ja sen, että haluaisitteko ehkä mahdollisesti nähdä jatkossa muita videoita silloin tällöin?

Ei kommentteja