Polaroid-kuvaseinä



Oon jo kauan sitten puhunut teille, että ajatuksissa on rakentaa mun asuntoon polaroid-kuvaseinä. Viime viikolla sain vihdoin sen aikaiseksi iskän avulla. Olin pitkään jo miettinyt, millaisen haluan seinästä. Tarkoituksena oli pyykkinaru idea, johon kuvat on ripustettu pyykkinaruilla ja lopulta toteutin tämän juuri sillä tavalla. Naru on ihan tavallista lankaa, mutta hieman paksumpaa ja se on seinässä kiinni tarrakoukuilla. Laitettiin seinään siksi tarrakoukut, koska tämä on kuitenkin vuokra-asunto joten ei viitsi tehdä kauheasti ylimääräisiä reikiä seinään. Nuo pienet pyykkipojat olen ostanut jo kauan sitten tätä ideaa varten askartelukaupasta, mutta niitä saa monesta muustakin kaupasta.


Aluksi mun oli tarkoitus kerätä kaikki polaroid-kameralla otetut kuvat albumeihin, mutta törmäsin tähän pyykkinaru ideaan netissä. Ajattelin, että miksen toteuttaisi tällaista ja kun kuvia kertyy lisää niin niitä voi laittaa vanhemmasta päästä albumeihin. Voin sanoa olevani ehkä hieman vanhanaikainen, koska tilaan edelleen valokuvia ja laitan niitä albumeihin. Mun mielestä on kiva, että kuvat ovat konkreettisesti jossakin. Ideana on lähiaikoina ostaa polaroid-kuville tarkoitettu oma albumi, johon alan keräämään kuvia sitä mukaa kun niitä tulee lisää. Tämä pyykkinaru idea on siis siitäkin hyvä, että kuvia voi vaihdella narulle aina oman mielen mukaan. Mulla ei vielä ole otettuna kovin paljoa näitä kuvia, sillä iso osa kuvista ovat epäonnistuneet valotuksen valinnan takia. 


Asetin tuon narun sohvan yläpuolelle, koska siinä oli juuri sopivasti tilaa ja mun mielestä se sopi siihen hyvin. Oon myös ajatellut, että miksei alapuolelle voisi tehdä vielä vaikka toista narua, kun kuvia alkaa kertymään lisää. Oikeastaan se voisi näyttää jopa paremmalta. Onneksi tätä ideaa pystyy kehittämään lisää. Tykkään myös siitä, että kuvien alareunaan jää tilaa johon pystyy kirjoittamaan muutaman sanan kuvasta. Tätä ajattelin hyödyntää ainakin sitten, kun alan laittamaan näitä kuvia albumeihin. 



Kirjoittelin täällä viime vuoden puolella Instax mini 8 kamerasta, jolla nämä kaikki kuvat on otettu. Jos siis polaroid-kamera on sulle oudompi juttu, niin käy ihmeessä vilkaisemassa myös tuo postaus. Tulevan kesän tarkoituksena olisi kuvata entistä enemmän kyseisellä kameralla ja ikuistaa kesän juttuja tuohon narulle. Ei olisi myöskään huono idea tulla näyttämään teille joskus, millaisia onnistuneita kuvia olen saanut ja esitellä niitä hieman tarkemmin. Mietitään tätä vaikka sitten kesän jälkeen. Mitä mieltä olette tästä pyykkinaru ideasta?

Juhlavalmisteluja



Odotin viime viikon perjantaita innolla, mutta samalla niin jännittävin mielin. Tiedätte varmaan, että silloin julkaistiin yo-kirjoitusten viralliset tulokset. Eniten mua tietenkin jännitti se, että pääsenkö ollenkaan ylioppilaaksi, sillä englanti oli niin rajalla. Heti kahdeksan aikaan menin päivittämään sivuja, sillä pisterajat tuli julki. Englanti todellakin oli rajalla, mutta läpi meni! Voitte vain kuvitella, itkin oikeesti onnesta. Kaikki tuntu niin uskomattomalta ja ehkä hieman epätodelliselta, mutta niin hienolta. Tämä siis yhtenä syynä siihen, että perjantai oli pitkästä aikaa todella hyvä päivä ja nautin ihan jokaisesta hetkestä.


Juhlavalmistelut aloitettiin kuitenkin jo ajoissa. Vaikka en olisi päässyt ylioppilaaksi, oltaisiin juhlittu mun valmistumista lähihoitajaksi. Onneksi nyt voidaan juhlia kaksin kerroin. Halusin panostaa kutsuihin ja olin jo aikoja sitten päättänyt, että askartelen ne itse. Ideoitiin kutsut yhdessä äidin kanssa ja äiti keksikin kivan idean, nimittäin virkatun valmistujaislakin. Innostuin tästä ideasta heti ja muut koristeet olikin nopea asettaa paikoilleen. Käytin näihin kutsuihin varmaan lähes kolme vuorokautta, sillä noiden lakkien virkkaamiseen sekä kokoamiseen meni paljon aikaa. Lopputulokseen oon erittäin tyytyväinen ja hyvillä mielin laitoin kutsut postiin jo ennen kuin viralliset tulokset tulivat. 



Valmistujaismekon suhteen mulla oli muutama toive. Halusin violetin tai vaaleanpunaisen värisen, mutta en sinistä. Mulla on ollut viime vuosina monta sinisen sävyistä juhlamekkoa, joten se oli ehdoton ei. Olin ajoissa myöskin mekon hankinnan suhteen ja ostin sen jo huhtikuun puolessa välissä. En mielellään koskaan tilaa juhlamekkoja netistä, vaan lähdin ihan Tampereen keskustaan kiertämään liikkeitä. Lopulta tämä löytyi varmaankin viimeisestä mahdollisesta liikkeestä, In Stockista. Ja koska halusin juuri tuon kyseisen mekon, niin sitä piti vielä kaventaa. Parempia kuvia tämä mekko päällä näette sitten, kun juhlat on juhlittu. 


Lähihoitajan paperit sain jo maaliskuussa ja hankin itselleni kaksoistutkintolakin. Tarjoiltavat juhliin on suunniteltu ja ollaan pikku hiljaa alettu leipomaan sekä siivoamaan. Meidän juhlavalmistelut alkavat olemaan siis ihan hyvällä mallilla. Multa puuttuu vielä kengät, mutta ajattelin lähteä kiertämään Tampereen kenkäkaupat läpi nyt tässä lähiaikoina. Enköhän siis nekin löydä pian.

Sain siis lisäksi kutsun Hämeenlinnaan sairaanhoitajan valintakokeisiin. Hieman harmittaa, sillä Tampereen valintakokeeseen pääsy jäi vain muutamasta pisteestä kiinni. Täytyy kuitenkin toivoa parasta tuon Hämeenlinnan paikan suhteen. Tällä hetkellä on jotenkin erittäin helpottunut olo. Elämä rullaa eteenpäin, mulla on kesäksi töitä, toivottavasti syksyllä saan jatkaa opiskeluja tai löydän ensi vuodeksi jonkun kivan työpaikan. En kuitenkaan jaksa vielä miettiä syksyä, vaan aion todellakin juhlia täysillä sitä, että olen ylioppilas ja lähihoitaja. Kaikkina opiskelun vaiheina tätä ei todella olisi uskonut, mutta mä tein sen ja voin olla ylpeä itsestäni. 

Viikon positiiviset /5



♥ Kutsu Hämeenlinnaan sairaanhoitajan valintakokeisiin, en malta odottaa kyseistä päivää!
♥ Yo-kirjoitusten tulokset ja se, että musta tulee ylioppilas
♥ Ihanat työpäivät, tänäänkin oltiin iltapäivällä pitkä aika pihalla ja juotiin siellä päiväkahvit


♥ Kesän ensimmäinen piknik, lämpöiset ja aurinkoiset päivät
 Postissa saapunut Tapparan kausikorttikirje, odotan jo nyt innolla tulevaa kautta
 Pienen kesälomareissun suunnittelu, toivon mukaan saan yhden pidemmän vapaan viikonlopun


 Mummun vohvelit, jotka maistuvat niin taivaallisen hyviltä
 Jääkiekon MM-kisat, yksi juttu minkä myötä oon pystynyt rentoutumaan töiden keskellä
♥ Ensimmäinen autokoulun ajotunti, joka meni odotettua paremmin


 Tampereen Sitko Pizza&Bar, minkä kävin vihdoin testaamassa ja sitä paikkaa voin kyllä suositella
 Tämä ihana uusi kuvauspaikka Tampereella, mulle voi vinkata muitakin hyviä paikkoja missä saisi kivoja asukuvia
 Kesän ensimmäinen reissu Muroleen Kanavalle


Tämä viikko onnistui paremmin kuin odotin, erityisesti perjantai oli todella hyvä päivä. Samaa toivon myös tulevalle viikolle! <3 Miten teidän viikko on mennyt?

Keväinen Spotify-soittolista



Adi L Hasla - Kevät

Elastinen - Supervoimii

Abreu - Amor Amor

Mikael Gabriel - Timanttei

Aleksanteri Hakaniemi - Pelkääks vai rakastaks


Post Malone - Better Now

Tungevaag & Raaban - All for love

Marshmallow, Anne-Marie - Friends

Alvaro Soler - La Cintura

Yksi Totuus & Hesaäijä - Pakettimatka


Anna Puu - Me ollaan runo

Juno - Katumuksen sakramentti

Avicii - Wake me up

Calvin Harris - One Kiss

Nikke Ankara - Kiitos ja anteeks


Äitienpäivän keksikakku

Aurinkoista sunnuntaita ja ihanaa Äitienpäivää <3 Tämän päivän kunniaksi halusin leipoa äidille ja mummulle jotakin. Ohjeita selatessani törmäsin ihanaan keksikakkuun, josta en ollut aiemmin edes kuullut. Ajattelin, että tämä olisi täydellinen ja nopea herkku tähän päivään. Tein keksipohjat eilen illalla valmiiksi ja tänään aamulla täytteen ja koristeet. Tähän kakkuun ei mennyt lopulta yhteensä kuin noin tunnin verran aikaa! Vielä ei olla maistettu tätä, mutta ulkonäkö näyttää ainakin todella houkuttelevalta. Tämä kakku sopii ehdottomasti myös tuleviin kesän juhliin, joten ei muutakuin testaamaan. Kakun ohje on alunperin täältä, jota hieman muokkasin. 


Keksitaikina:
- 150 g voita
- 1 dl sokeria
- 1 keltuainen
- 1 tl vaniljasokeria
- 3 dl vehnäjauhoja
- 1/4 tl leivinjauhetta
- 1/4 tl suolaa

Vaniljakerma:
- 2 dl vispikermaa
- 50 g mascarponea
- 2-3 rkl tomusokeria
- 1 tl vaniljasokeria

Koristeet:
- Macarons-leivoksia
- Syötäviä kukkia
- Mansikoita
- Marenkeja



1. Tee ensin keksitaikina. Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
2. Lisää keltuainen ja vaniljasokeri, sekoita.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vähitellen vaahdon joukkoon.
4. Kun taikina on tasaista, taputtele se tasaiseksi ja kiedo kelmuun. Laita taikina jääkaappiin kahdeksi tunniksi.
5. Kaulitse taikina ja tee muotilla keksipohjat. Paista 185 asteessa noin 10 minuuttia.
6. Anna keksien jäähtyä vaikka seuraavaan päivään. Valmista vaniljakerma. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää mascarpone sekä sokerit, sekoita.
7. Pursota täyte tasaisesti ja nosta toinen keksi varovasti päälle. Pursota täytettä samalla tavalla myös päällimmäisen keksin päälle.
8. Asettele koristeet haluamallasi tavalla kakun päälle ja nauti 



Summer bucket list 2018

Lähiaikoina on riittänyt monia lämpöisiä päiviä. Päädyin fiilistelemään viime kesän kuvia ja siitä innostuneena päätin tulla kirjoittamaan mun kesän suunnitelmista. Kyseessä on siis perinteinen kesän bucket list. Tuleva kesä menee kokonaan töissä, mutta tietysti nautin kaikista vapaapäivistä sekä aamuista & illoista myös työpäivinä. Kokosin listalle juttuja, mitä olisi kiva toteuttaa, mutta en halua ottaa näistä mitään stressiä. Kuitenkin haluan levätä sekä ihan vain nauttia kesästä. Kertokaa ihmeessä myös teidän suunnitelmista kommentteihin!


 Testaa Helsingin Magnum jäätelöpaikka
♥ Käy minigolfaamassa
♥ Käy Flowparkissa tai jossakin muussa kiipeilypuistossa
♥ Koe Porin asuntomessut
♥ Väriestejuoksu tapahtuma, en vielä tiedä mihin menisin, koska Tampereella on samana päivänä Blockfestit


♥ Kokeile ensimmäistä kertaa elämässä Sup-lautailua
♥ Koe festareista ainakin Blockfestit ja Tammerfestit
♥ Nauti töistä, tiedän että tämä tulee tapahtumaan ainakin aurinkoisina päivinä
♥ Järjestä jokavuotiseen tapaan paljon piknikkejä, puistossa ja rannalla
♥ Kierrä huvipuistoista ainakin Särkänniemi ja Linnanmäki


♥ Testaa uusia reseptejä, tietysti kesään liittyen
♥ Nauti auringonlaskuista rakkaiden ihmisten seurassa
Grillaa, joka kuuluu ihan ykkösjuttuna kesään
♥ Käy pitkästä aikaa kesäisellä risteilyllä
♥ Käy vesipuistossa, Jukupark tai Serena kelpaisi!


♥ Nauti terassisäistä useaan otteeseen
♥ Syö paljon tuoreita marjoja, itse asiassa oon mansikkahulluna startannut jo marjakauden
♥ Ota videonpätkiä pitkin kesää ja toteuta kesästä ehkä pieni koostevideo
♥ Juhli valmistujaisia 
♥ Käy Ähtärin eläinpuistossa tapaamassa pandoja sekä ehkä myös Korkeasaaressa


♥ Hanki uusi puhelin, tämä vanha alkaa pian lahoamaan käsiin
♥ Nauti kesäpäivistä myös mökillä
♥ Vietä aikaa järvellä, soudellen sekä uiden
 Suorita autokoulu loppuun mahdollisimman pian
♥ Varaa jalkahoito & kasvohoito, edellisistä kerroista on liian pitkä aika
♥ Tee tästä kesästä ikimuistoinen

Kevään ostoksia

Huomasin eilen, että en ole pitkään aikaan esitellyt mun ostoksia. En ole ihan kauheasti ostanut mitään erityistä tässä kevään aikana, joten tässä on nyt ostoksia helmikuusta lähtien. Muutama juttu on löytynyt alesta, mutta muutama ostos on ollut ostoslistalla jo jonkin aikaa. Katsotaan, millaisia uusia juttuja oon hankkinut!

Nämä ballerinat ostin oikeastaan Abiristeilyä varten, mutta en sitten lopulta käyttänyt näitä siellä. En kuitenkaan palauttanut näitä, koska kengät sopivat hyvin oikeastaan mihin vain kesän juhlaan. Tilasin nämä Zalandolta hintaan 29,95€.

Mun farkkukokoelma kaipasi uudistusta ja tietysti suuntasin Ginatricoon. Ostin nämä korkeavyötäröiset farkut sieltä ja ne maksoivat 29,95€. Löysin myös Cubukselta tämän kevään mallistosta nämä aivan ihanat juoksuhousut. Tykkään tuosta kuosista niin paljon! Juoksuhousut maksoivat 29,95€.

Nämä kaksi kesäistä paitaa lähti mukaan, kun käytiin Sonjan kanssa tsekkaamassa ensimmäistä kertaa kauppakeskus Ratina. Tuo toppi on Zarasta ja se maksoi vain 5,95€. T-paita on Ginatricosta ja sille tuli hintaa 12,99€.

Lähdin etsimään jotakin uutta paitaa illanistujaisia varten ja kerkesin kiertämään suunnilleen kaikki kaupat, kunnes löysin tämän Cubukselta. Tässä muhun iski rentous ja nuo värit. Hintaa tälle tuli 19,95€. Asukuvia tämän paidan kanssa löytyy muuten täältä.

Mulle tuli hieman kiire Abiristeilyn asun kanssa. Olin liikkeellä vähän myöhään, joten mun oli pakko tilata monta mekkoa sovitettavaksi jotta jokin olisi kiva. Näistä monesta mekosta vain tämä osoittautui hyväksi, joten tästä tuli mun asu risteilylle. Tilasin tämän Bubbleroomista, joka oli mulle ihan uusi sivusto. Hintaa mekolla oli noin 30€. 

Tässä näkyvät mun tämän kevään uusimmat takit. En ole pitkään aikaan ostanut uusia takkeja talvitakkia ja näitä lukuunottamatta. Tuon vaaleanpunaisen takin löysin sattumalta New Yorkerista, enkä voinut jättää sitä kauppaan sillä se maksoi vain 24,95€. Lisäksi oon haaveillut tuollaisesta ohuesta Niken takista jo pitkään. Kyseinen takki olikin lähiaikoina Intersportissa alennuksessa, joten ostin sen silloin hintaan 59,90€.

Leviltä ostettiin Sonjan kanssa nuo Levi-pipot, joka on ollut mulla kovassa käytössä myös reissun jälkeen. Pipo maksoi 19,90€. Tätä kevättä ajatellen hankin myös uudet ohuet käsineet, jotka löysin H&M. Käsineet maksoivat 9,99€.

Halusin testata jotakin ripsien puhdistusvaahtoa ja päädyin kyseiseen tuotteeseen. Ainakin tällä hetkellä oon ollut tähän tyytyväinen. Puhdistusvaahdon löysin Sokos Emotionista ja se maksoi 6,90€. Tänä keväänä oon myös hullaantunut hiusdonitseihin, joita löysin Glitteristä. Nämä kolme olivat samassa paketissa ja paketti maksoi 8,99€.

Mun on pitänyt hankkia Polaroid-kameralle laukku siitä lähtien kun hankin kameran. Muutama kuukausi sitten sain vihdoin hankittua kyseisen kameralaukun. Tämän kävin ostamassa PhotoStellasta ja laukku maksoi 19,90€.

Suomalaisessa kirjakaupassa kierrellessäni mun silmiin osui nämä pastellin väriset korostuskynät. En tietenkään voinut jättää näitä sinne kauppaan, vaan ostin paketin hintaan 8,95€.

Ostin tuon sydän-muotin yhtä kakkua varten, jota ajattelin testata viikonloppuna. Uskon, että muotille löytyy kyllä jatkossa muutakin käyttöä. Samalla tilasin paketin, jossa oli neljä tuollaista pientä limupulloa. Pullot tulevat varmasti ahkeraan käyttöön kesän aikana. Nämä tuotteet tilasin Anninuunissa- verkkokaupasta. Sydän-muotti maksoi 10,90€ ja pienet limupullot 11,90€. 

Huomenna mulla on vielä yksi työpäivä jäljellä tästä kuuden työpäivän putkesta. Sitten pääsen nauttimaan aurinkoisesta viikonlopusta, joka starttaa Cheekin keikalla <3 Mitä suunnitelmia teillä on viikonlopulle?

Bette Box - huhtikuu

Olin jo muutaman kuukauden miettinyt Bette Boxin tilaamista, kun olin lukenut muiden postauksia ja kokemuksia boxien tuotteista. Huhtikuussa päätin ottaa jatkuvan tilauksen, joka kuitenkin on helppo peruuttaa milloin vain. Mua houkutteli huhtikuun boxin mainostaminen: "Luvassa neljä täysikokoista tuotetta", joten miksi en nyt sitten tilaisi boxia. Odotin innolla boxin saapumista ja heti samana päivänä hain sen postista, kun se saapui sinne. Ensimmäinen reaktioni oli pieni pettymys, jonka muutama muukin on varmaan kokenut tästä boxista. Kuitenkin näistä löytyi myös muutama hyvä tuote. Ajattelin kertoa teille nyt mun kokemuksia tuotteista sekä boxin sisällöstä.


Tyvikohotussuihke (ovh 5,95€, saatavilla päivittäistavarakaupoista)

"Upeaa tuuheutta tuova tyvikohotussuihke kohottaa hiusten tyveä jopa 200%. Suihkuta pyyhekuiviin hiuksiin kohdistaen tyveen ja kuivaa hiustenkuivaajalla tyveä työstäen. Lopputuloksena upea volyymi."

En ole koskaan aiemmin käyttänyt tyvikohotussuihketta, sillä sanotaan että se on suunnattu lyhythiuksisille. Nyt kun kuitenkin puoli vuotta sitten leikkasin hiukseni lyhyeksi, tämä oli kuin mulle suunnattu tuote. Oon testannut tätä nyt muutaman kerran ja tähän tuotteeseen olen ollut tyytyväinen. Voisin ajatella ostavani tätä myöskin jatkossa!

Kosteusvoide (ovh 2,90€, saatavilla päivittäistavarakaupoista)

"Ihanan täyteläinen voide koko vartalolle ja kasvoille. Voide kosteuttaa ja kirkastaa ihoa ja sopii erinomaisesti päivittäiseen käyttöön. Vaikuttavat aineet ovat 100 % luonnolliset: kosteuttava Aloe Vera sekä suojaavat ja ravitsevat ananaskirsikka ja Intian kinopuu. Voide sopii kaikille ihotyypeille, imeytyy nopeasti ja jättää iholle pehmeän silkkisen tunteen."

Kyseinen kosteusvoide ei sopinut mun iholle mielestäni ollenkaan. Ensinnäkään voide ei levittäytynyt tasaisesti ja tuntui, että voide ei muutenkaan ollut sileää. Tällä hetkellä mulla on käytössä Garnierin kasvovoiteet, jotka olen kokenut hyviksi. Tämän tuotteen käyttäminen taisi jäädä siis tähän muutamaan kertaan. 

Silmänympärysnaamio (ovh 43€/6 paria, saatavilla Sokos- ja Stockmann-tavarataloista ja -verkkokaupoista sekä Emotioneista)

"Naamiolaput silmänympärysiholle häivyttävät juonteita, silottavat ja kosteuttavat ihoa sekä laskevat turvotusta. Täydennä päivittäistä hoitoa säännöllisesti tai käytä, kun silmänympärysiho kaipaa enemmän hoitoa ja virkistystä. Naamiota voi käyttää myös pikakaunistavana hoitona ennen tai jälkeen juhlien. Anna vaikuttaa 30 minuuttia, samaa paria voi käyttää 3-4 kertaa."

Käytän todella harvoin mitään naamioita, mutta mielenkiintoni heräsi heti, kun boxista paljastui tämä silmänympärysnaamio. Testasin tätä muutama päivä sitten ja mulle tuli heti raikkaampi ja virkistävämpi olo. Kasvoista tuli myös todella sileät. En ehkä kuitenkaan ajattelisi käyttäväni näitä säännöllisesti, mutta silloin tällöin käytettäväksi tämä tuote oli hyvä. 

Lisäksi boxista tuli Oscar de la Rentan hajuvesinäyte. Tuoksun sanotaan sisältävän mm. päärynää, mustaherukkaa, mandariinia, jasmiinia, valkoista ruusua, kieloa ja santelipuuta. Tuoksu oli hyvä eikä ainakaan mun mielestä liian voimakas, sillä en pidä yhtään voimakkaan tuoksuisista hajuvesistä. Olen kuitenkin todella huono käyttämään hajuvesiä, joten näyte oli kiva, mutta tuskin tulen koskaan ostamaan tällaista. 

Lumenen peitekynä (ovh 15,90€, saatavilla hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista)

"Helppokäyttöinen täsmätuote neutraloi ihon sävyn epätasaisuuksia vastavärien avulla. Persikanvärinen peitekynä peittää tummia ja sinertäviä silmänalusia. Peitekynää käytetään meikkivoiteen tai peitevärin alla tasoittamaan ihon sävyä."

Tästä tuotteesta olin heti älyttömän innoissani. Olen aiemmin kokenut suurimman osan Lumenen tuotteista todella hyviksi. Mun boxista paljastui tämä persikanvärinen peitekynä, joka sopii mulle hyvin. Mulla on taipumusta tummiin silmänalusiin, joten tämä peitekynä on ollut aktiivisessa käytössä. Olen aika varma, että kyseistä tuotetta tulee ostettua jatkossakin.

Ibero luomiväriapplikaattorit (ovh 4,90€/6 kpl, saatavilla päivittäistavarakaupoista)

"Kaikille tutut vaahtomuoviapplikaattorit ovat meikkausvälineiden klassikkotuote. Luomiväripalettien mukana tulevat applikaattorit kannattaa vaihtaa säännöllisin väliajoin uusiin, jotta ne eivät kerää pöpöjä. Paketista löydät kuusi applikaattoria, joilla saat levitettyä sävyn luomille pigmenttisesti ja tarkasti."

Luomiväriapplikaattoreihin olin ehkä hieman pettynyt. Levitän joskus luomivärin applikaattoreilla, mutta useimmiten siveltimillä. Mulla oli näitä myöskin jo entuudestaan kokonainen uusi paketti, joten nämä tuskin tulevat käyttöön ainakaan lähiaikoina. Lisäksi käytän aika harvoin luomiväriä arkena, useimmiten vain juhlissa. 

Näiden testaamisen jälkeen voisin kuvitella käyttäväni noin puolia tuotteista. Innolla jään odottamaan, mitä toukokuun boxi pitää sisällään. Millaisia kokemuksia teille jäi huhtikuun boxista?

Huhtikuun Snapchat kooste


1. Kun aurinko paistaa, se meinaa melkein aina sitä että edessä on hyvä päivä. Ainakin pelipäivien kohdalla.
2. Ensimmäisellä Turun playoff-reissulla tänä keväänä.
3. Fiilikset viikkoa ennen esivalintakoetta olivat tällaiset, vaikka kylläkin lopulta sain kaikki aineistot käytyä läpi. En kuitenkaan ole ihan täysin tyytyväinen suoritukseen, mutta syksyllä sitten uudelleen.
4. Onneksi lopulta tarvitsi tehdä vain nämä kaksi reissua Turkuun, kun Tappara vei TPS sarjan 4-0 otteluvoitoin. 

1. Tässä näkyy mun tuleva valmistujaismekko. Mun toiveena oli violetti mekko ja löysinkin tämän ihanan mekon lopulta aika helposti Tampereelta.
2. Huhtikuussa oli monia hyviä päiviä, joista yksi oli tämä ja ihan ymmärrettävistä syistä.
3. Vihdoin sai startata myös jäätelökauden, kun kelit lämpenivät sopivasti. Ensi viikolla täytyy käydä maistamassa jäätelökioskin jäätelöä!
4. Chillailua mummulassa, huhtikuussa jäi kivasti aikaa ihan vain oleskelemiseen.

1. Ihana työpaikka, jossa oon viettänyt monta kesää ja lomaa, mutta jolle sain sanoa kiitos huhtikuun loppupuolella. Osana syynä on pitkä matka tuonne ja se, että on välillä kiva nähdä ja kokea muitakin paikkoja.
2. Miniloman ajaksi halusin pitkästä aikaa geelikynnet, jotka tehtiin tietenkin playoff peleihin sopiviksi. Näistä tuli kyllä todella upeat.
3. Asukuvailua aivan ihanassa auringonpaisteessa, tykkään 
4. Yksi iltapäivä lähdin hakemaan mäkistä banaanipirtelöä, ihan vain siksi, että mun teki sitä niin paljon mieli :D

1. Vikat kertailut ja voin sanoa, että tuon kokeen jälkeen fiilikset olivat erittäin helpottuneet.
2. Huhtikuun aikana tykästyin taas uudelleen puuroon, johon sopii erityisen hyvin juuri pakkasesta otetut marjat.
3. Mun loman aikana tuli otettua lähes joka päivä päiväunet, joita tällä hetkellä on vähän ikävä.
4. Mehujäät ovat mun lemppareita jäätelöistä, erityisesti Twister ja Ässä Mix.

1. Kyseisenä iltana mulla ei ollut mitään ihmeellisiä suunnitelmia, joten päätin katsoa pronssipelin. 
2. Oulun reissun jälkeen muutaman tunnin unilla piti jaksaa iskän synttärijuhlat. Onneksi kaikki vieraat ymmärsivät, että olin tullut vasta aamulla kotiin sillä näytin varmaan älyttömän väsyneeltä.
3. & 4. Luotto oli kova loppuun asti, vaikka tänä vuonna jouduttiin tyytymään hopeaan. Oon silti todella kiitollinen, että saan olla Tapparafani. 

1. Tästä kirjoittelin jo viikko sitten juttua tänne blogin puolelle, sen voi käydä lukemassa täältä.
2. Ostin kukkia pitkästä aikaa illanistujaisiin, näiden väri on jotenkin erityisen kiva.
3. Käytiin Sonjan kanssa tutustumassa Ratinan uuteen kauppakeskukseen, josta tuli tehtyä myös muutama uusi ostos. Käytiin myös kahvittelemassa Espresso Housessa, jossa en ollut käynyt koskaan aikaisemmin.
4. Shoppailun jälkeen päätettiin mennä vielä hetkeksi terassille istumaan, sillä sää oli niin lämmin ja aurinkoinen. 

Jälleen yksi ihana ja tapahtumarikas kuukausi takana