Kesäpäivä Helsingissä




Mulla ja Sonjalla on ollut jo muutamana kesänä perinteenä viettää ainakin yksi päivä Helsingissä. Tänä kesänä meillä oli tarkoituksena mennä sinne koko viikonlopuksi, mutta aika ei vain yksinkertaisesti riittänyt. Päätettiin tehdä jälleen yhden päivän reissu, niinkuin edellisenä vuotena. Viime vuoden reissusta pääset lukemaan täältä

Tänä vuonna meidän reissu alkoi periaatteessa jo viime viikon torstaina, kun mentiin edeltävänä iltana hotelliin yöksi. Sonja oli voittanut jossakin arvonnassa hotelliyön ja se tuli käyttää elokuun loppuun mennessä. Hotelli oli Tullintorilla sijaitseva Lapland Hotels. Kyseisiä hotelleja on enemmän pohjoisessa, mutta myös muutama etelämmässä. Ihastuin kyseiseen hotelliin heti. Siellä oli aivan loistava asiakaspalvelu ja huone oli viihtyisä. Käytiin pesulla ja nukuttiin yö puhtaissa lakanoissa hyvin. Aamulla meitä odotti hotellin aamupala, jossa oli hieman lappilainen meininki. Onneksi pöydästä löytyi myös kaikkea tavallista ja syötiin niin paljon, että ruoalla jaksoi yli kuusi tuntia.



Lähdettiin hotellilta puoli yhdeksän aikaan, sillä meidän juna Helsinkiin lähti yhdeksältä. Onneksi rautatieasema oli aivan lähellä, eikä tarvinnut kävellä pitkää matkaa täydellä mahalla. Perillä Helsingissä oltiin yhdeltätoista ja lähdettiin heti kävelemään kohti Huvilakatua. Katu on siis se, missä kuvattiin ennen salkkareita. Käytiin kyseisessä paikassa myös viime vuonna ja päätettiin mennä tänä vuonna samaan paikkaan kuvailemaan. Tuolla on niin kivan värisiä taloja, että kuvista tulee onnistuneita hyvän valon takia. 



Kuvailun jälkeen lähdettiin kävelemään takaisin keskustaan ja mietittiin ruokapaikkaa todella pitkään. Suurimpana syynä siihen oli se, että ei oikein edes tiedetty mitä ruokaa olisi tehnyt mieli. Päädyttiin Putte's Bar&Pizza, joka sijaitsi lähellä Stockmannia. Olin tyytyväinen ruokaan, vaikka pitsa oli niin iso, etten jaksanut siitä kuin ehkä puolet. Olin edelleen täynnä vielä aamupalasta, kun oltiin syömässä jo ruokaa.



Ruoan jälkeen päädyttiin testaamaan Stockmannin kattoterassi, jossa juotiin yhdet juomat. Aika vierähti nopeasti ja lopulta istuttiin siellä nauttimassa auringosta yli tunti. Juteltiin kuluneesta kesästä, jolloin myös tajuttiin, kuinka paljon tänä kesänä on tullut koettua kaikkea. Samalla fiilisteltiin kulunutta kesää hieman haikein mielin. Stockmannilta jatkettiin keskustaa kohti, jossa kierreltiin kauppoja. Meillä ei ollut tarkoituksena kierrellä kauppoja tällä reissulla, mutta koska meillä oli ylimääräistä aikaa niin miksi ei. Mukaan ei kuitenkaan tarttunut mitään, joka oli ehkä ihan hyvä juttu.


Kello alkoi lähestyä jo pitkälti iltapäivää, mutta meidän reissulla oli vielä yksi paikka kokematta, nimittäin Magnum Helsinki. Mun on pitänyt testata kyseinen paikka jo monta vuotta, mutta en ole koskaan päässyt sinne asti. Mulla oli tämän kesän bucket listalla myös kyseisen paikan testaaminen ja se kyllä kannatti. Valitsin valkosuklaa kuorrutteen popcornilla, kuivatuilla vadelmilla ja keksinmuruilla. Valinta oli onnistunut, eikä jäätelö maistunut mun mielestä yhtään liian makealta. 

Pian olikin jo aika suunnata takaisin rautatieasemalle ja kohti Tamperetta. Kyseisen päivän jälkeen olin onnellinen, mutta myöskin väsynyt. Ensi vuonna ehkä yritetään saada järjestettyä kokonainen viikonloppu Helsingissä, jotta kerettäisiin käymään Korkeasaaressa. Se on ollut meidän suunnitelmana jo pitkään.



Paita - Cubus
Farkut - Ginatricot
Aurinkolasit - Junkyard

2 kommenttia

  1. Uu teidän päivä kuulostaa kivalta ^_^ Ja tosi kiva tollanen perinne (tai alkava perinne) käydä kaverin kaa päiväreissulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo päivä oli kyllä kiva kesäpäivä näin loppukesään! Tykkään kanssa perinteistä ja keksin niitä jatkuvasti lisää :D

      Poista