Uuden kodin tuparit




Eilen vietettiin mun uuden kodin tupareita. Olin odottanut eilistä päivää jo monta viikkoa, sillä tykkään älyttömän paljon järjestää ja suunnitella kaikkia juhlia. Mulla oli mielessä, mitä tarjoan ja muutama uusi resepti, mitä halusin kokeilla. Toinen niistä ei onnistunut ihan mun suunnittelemalla tavalla, mutta maku oli kuitenkin mielestäni hyvä. Ehkä se kuitenkin on tärkein asia. Tarjoilupöydästä löytyi karjalanpiirakoita, hämähäkki keksejä, porkkanapiirakkaa, valkosuklaakakkua, sipsejä, poppareita, karkkeja sekä donitseja. Enemmän siis makeaa, mutta vähän myös suolaista tarjoiltavaa. Lisäksi meillä oli limsaa ja alkumaljat, jotka juotiin ensimmäiseksi mun uuden kodin kunniaksi. 



En kutsunut kovin montaa kaveria, koska halusin pitää nämä tuparit pieni muotoisina. Jälkeenpäin tuo ajatus hieman kaduttaa, koska puolet eivät päässeet paikalle. Meitä ei siis ollut kovin montaa, mutta oli meillä silti kiva ilta. Oli kiva nähdä ja jutella kavereiden kanssa, kun ei olla oikeastaan nähty pitkään aikaan. Tämä mun asuminen täällä ja koulujutut hankaloittavat yllättävän paljon vanhojen kavereiden näkemistä. Toivon mukaan keretään näkemään kuitenkin niin usein kuin mahdollista. Eetu ja Sonja olivat mun luona koko viikonlopun ja heistä oli kyllä älyttömän suuri apu kaikissa järjestelyissä. Voin sanoa, että itsekin käytin näiden järjestämiseen ihan kiitettävästi aikaa. Siivosin perjantaina monta tuntia, leivoin ja lauantaina järjestelin lähes koko päivän. Saatoin ehkä olla hieman liiankin innokas. 



Koristeet, muun muassa tuon ihanan donitsiseinän tilasin Juhlahumusta. Tuo verkkokauppa on ollut yks mun lemppareista jo monta vuotta ja yleensä tilaan sieltä kaikki jutut juhlia varten. Tupareihin bongasin sieltä nuo kivat ruusukultaiset kertakäyttöastiat. Koristeita jäi myös yli, joten voin hyödyntää niitä myös joissakin tulevissa juhlissa. Jos teillä on jotkin juhlat tulossa, niin suosittelen tuota sivustoa. Heiltä löytyy paljon erilaisia juttuja jokaiseen juhlaan. 

Viikonloppu oli kyllä sellainen, että sain hetkeksi unohtaa koulun ja nauttia. Tehtävät olivat kuitenkin edessä tänään illalla, mutta sain ne yllättävän nopeasti hoidettua. Ensi viikosta on tulossa rankka ja mulla on vaikka mitä ohjelmaa tiedossa. Ajattelinkin nyt mennä nukkumaan puhtaisiin petivaatteisiin ja kerätä kunnolla voimia tulevaan viikkoon <3


4 kommenttia

  1. Ihana toi donitsi taulu! xD Tosi luova tapa laittaa ne esille

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä kivalta noi sun tuparit :) Paljon onnea uuteen kotiin!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne olivat kyllä onnistuneet :) Kiitos paljon <3

      Poista