Lokakuun Snapchat kooste

Viikonloppu meni liian nopeasti, oltiin viettämässä luokan kanssa Halloweenia ja pikkujouluja etukäteen mökillä. Oli tosi kivaa päästä tutustumaan kaikkiin kunnolla ja ryhmähenki vaan kasvoi. Kieltämättä mulla on edelleen väsynyt ja saamaton olo, mutta ehkä tämä viikko lähtee tästä käyntiin, vaikkakin hitaasti. Tänään juuri laskin, että enää 49 yötä jouluaattoon, mun lempi päivään koko vuodessa. Lokakuu oli ja meni ja muutama päivä sitten marraskuu starttasi käyntiin. Oon innoissani, mutta aina loppuvuodesta mulle iskee kauhea stressi. Mulla on edelleen paljon tekemistä koulun suhteen, blogi ja joulukalenteri sekä kaikki muut joulujutut lähestyvät hurjaa vauhtia. Yritän selvitä ja oonhan mä selvinnyt kaikkina muinakin vuosina. Mutta tänään tulin kirjoittamaan tämän vuoden kolmanneksi viimeisestä kuukaudesta snapchat koosteen kautta, enjoy!

1. Vihdoin mulla on tämä ihana taulukokoelma, halusin siihen mustavalkoista, mutta myös vähän väriä. Lopputulos on todella kiva.
2. Syksyisiä omenamuffinsseja heti muutto viikonlopun jälkeen, ohje löytyy täältä jos et ole vielä lukenut.
3. Snäkki appro oli yksi opiskelijatapahtumista, joissa olin ensimmäistä kertaa. Tarkoituksena siinä oli kiertää Tampereen ruokapaikkoja. Oli kyllä tosi kiva kokemus, että aion mennä ensi vuonna uudestaan.
4. Lokakuun alussa vietettiin korvapuustipäivää, mun ensimmäiset itse leipomat korvapuustit ja todella hyvät sellaiset!

1. Mulla on jäänyt jo muutamia pelejä välistä koulun takia, mutta välillä täytyy tehdä päätöksiä, jotka eivät aina ole niin kivoja. 
2. Ensimmäisen joulukalenterin tilaaminen, viikonloppuna ostin suklaakalenterin. Joulufiilis vaan nousee <3
3. Jyväskylän pelireissulle, en ollutkaan koskaan ennemmin käynyt kyseisessä jäähallissa. Nyt on enää jäljellä Kouvolan jäähalli, niin sitten oon kiertänyt kaikki hallit. 
4. Uusi viikko on hyvä aloittaa virkistävällä aamulenkillä. Matkalta löysin kivan kukkasen, joka kylläkin oli jo vähän kärsinyt :D

1. Iltalenkki vanhoissa kotimaisemissa äidin kanssa ja punaiset posket <3
2. Käytiin Eetun kanssa testaamassa Hämeenlinnan leffateatteri, joka on ihan tässä mun lähellä. Siellä tulee käytyä jatkossa varmaan useamminkin. 
3. Tämä ihana talvitakki oli yksi lokakuun lemppareista, ja olikin lähes joka päivä mun päällä.
4. Lähdin etsimään lähiseudulta lenkkimaisemia, olispa vieläkin tällainen syyssää.

1. Syksyn viimeisiä asukuvia, joita tuli otettua jälleen liian vähän, mutta koulu on vienyt tästä syksystä niin suuren osan.
2. & 3. Lähdin Tampereelle peliin ja sieltä koti kotiin viettämään syyslomaa. 
4. Syysloman ensimmäisenä lauantaina reissattiin Turkuun peliin, josta myös otettiin voitto kotiin.

1. Mökki ja loma siellä, voisin palata niihin rentouttaviin päiviin vaikka heti.
2. Syyslomalla käytiin mummin ja vaarin kanssa Tuurissa ja sieltä tarttui tällaiset jutut matkaan. Aika paljon juttuja liittyen loppuvuoteen. 
3. Yhden tylsän illan kulutin ompelemalla näitä merkkejä. Voitte kuvitella, kuinka tarkka oon näiden ompelemisessa. Meni meinaan pikkusen kauan aikaa :D
4. Yksi ihana ilta ja taivas, tuo väriloisto meni vain äkkiä ohi enkä kerennyt hakemaan kameraa.

1. Syyslomalla koitin huvin vuoksi hiuksia yläponnarille ja yllätyin, että ne menivät. Nyt arki on taas hieman helpompaa.
2. Lokakuussa oli myös ensimmäisten glögien aika, hetken päästä sitä varmaan alkaa kulumaan tuplasti enemmän. 
3. Oli pakko hehkuttaa myös snäpissä tätä mun löytöä, joka on ollut ahkerassa käytössä.
4. Käytiin pari viikkoa sitten mummin ja Sonjan kanssa Suvi Teräsniskan konsertissa, joka oli niin ihana ilta!

1. Loma meni, mutta onneksi alle kuukauden päästä alkaa joululoma. Tehtäviä riittää varmasti ainakin alkulomalle, mutta tiedossa on myös töitä muutamaksi viikoksi. 
2. Onneksi anatomia on nyt ainakin siksi aikaa ohi, kunnes tenttien tulokset tulevat. Toivon mukaan ne menevät läpi, jotta voin unohtaa sen stressaamisen kokonaan.
3. Tämän vuoden isänpäiväkortit näyttävät tältä, halusin tehdä vaareille ja iskälle kaikille erilaiset.
4. Yksi perjantai olin tosi aktiivinen ja loppuilta meni rentoutuessa. Tällaisia päiviä saisi olla lisää.

1. Tilattiin jo elokuun lopulla Sonjan kanssa nämä Cheekin paidat ja kyllä niillä kestikin tulla postissa. Onneksi ne kuitenkin saapuivat, onhan se parempi myöhemmin kuin ei koskaan.
2. Viime viikonlopun tupareiden juhlimista, joista kirjoittelin täällä
3. & 4. Ensilumi satoi vihdoin myös tänne ja pari päivää sen jälkeen oli virkistävä aamupakkanen. Oikeastaan odotan jo talvea ja olin todella innoissani tuosta pakkasesta. 

Ei kommentteja