Luukku 17: Viisi toivetta jouluaatolle



Enää tasan viikko jouluun <3 Täytyy myöntää, että joulukuu menee vuoden kuukausista aina kaikista nopeiten. Musta tuntuu, että juuri vasta aloitin tämän joulukalenterin kirjoittamisen ja nyt on enää muutama luukku jäljellä. Tietysti on kiva, että se päivä lähenee, jota on odotettu koko joulukuu. Tänään tulin kirjoittamaan toiveita, mitä toivon jouluaatolta. Odotan siltä päivältä yleensä aika paljon, joten ajattelin, että näitä toiveita olisi kiva miettiä!


1. Valkoinen maa - Haluaisin ehdottomasti jouluaatoksi lunta maahan. Se toisi niin paljon valoa tähän tämän hetkiseen pimeyteen. Uskon, että lumen myötä usean joulufiilis kasvaisi. Mun mielestä joulu ei vain ole samanlainen silloin kun ei ole lunta. Tällä hetkellä sääennusteet näyttävät ihan hyviltä lumen suhteen, joten toivotaan parasta, että mun ja varmasti monen muunkin toive toteutuisi.

2. Iloinen mieli - Toivon ja uskon, että herään jouluaattona iloisella ja hyvällä mielellä. Sitä toivon myös muilta. Mun mielestä jouluaatto kuuluu olla ilon juhla, joten sitä ei kannata pilata pettymyksillä tai muilla, mitä sattuu tulemaan vastaan. En ole koskaan herännyt jouluaattona väärällä jalalla, enkä halua sen tapahtuvan tänäkään vuonna. Otan siis positiivisen asenteen kaikkea kohtaan, niin varmasti onnistun.


3. Perinteiden toteutuminen - Tänäkin vuonna meidän joulun vietossa on tiettyjä perinteitä joiden toivon onnistuvan yhtä hyvin kuin aikaisempina vuosina. Olen jälleen panostanut muutamaan juttuun, kuten palkintoon siitä, kuka löytää mantelin puurosta. Tuttuun tapaan olen valmistellut myös jouluaaton perinteisen tietokilpailun. En tietenkään halua unohtaa perinteistä mökin joulusaunaa, hautausmaalla käyntiä tai joulurauhan julistusta. Toivon mukaan jouluaatto menee siis lähes samalla kaavalla kuin viime vuonna. 

4. Hyvä ruoka ja herkut - Ehkä se tärkein, mitä jouluaatolta voi toivoa. Olen varma, että ruoat ovat hyvänmakuisia niin kuin aina ennenkin, sillä ovathan ne äidin ja mummun itse tekemiä. Täytyy toivoa ehkä myös sitä, että ruokaa mahtuu mahdollisimman paljon mahaan. Mulla on tapana syödä itseni vähän liiankin ähkyyn, sillä eihän hyvää ruokaa pysty oikein vastustamaan. Eikä parane unohtaa herkkuja, pipareita ja suklaita joita todennäköisesti syön aivan liikaa. Joulun jälkeen on sitten hyvä aloittaa jälleen lenkkeily :D


5. Kiireettömyys - Tähän sanaan pystyy kiteyttämään aaton idean, sillä useimmiten joulukuussa tämä tahtoo unohtua. Ainakin mun joulukuu on ollut tähän mennessä yhtä kiirettä kaikkien jouluvalmistelujen, blogin, koulun ja nyt vielä töiden parissa. Jouluaatolta siis todella toivon sitä kiireettömyyden tunnetta, jonka sijasta haluan nauttia ja rentoutua. Tämä onkin päällimmäisenä ajatuksena tällä hetkellä.

Mitä te toivotte jouluaatolta? 7 yötä jouluun...

Ei kommentteja