2018 suosituimmat Instragram-kuvat

Heippa ja ihanaa vuoden ensimmäistä päivää! Oon selvinnyt uuden vuoden vietosta, vaikka ei lopulta juhlittu sitä mitenkään ihmeellisesti. Oltiin alkuillasta mökillä, saunottiin, syötiin hyvin ja ammuttiin muutamat raketit. Muisteltiin sitä, kuinka lapsena ammuttiin raketteja lähes tunti ja kuinka paljon niihin silloin käytettiin rahaa. Enää ne eivät ole mulle mitenkään välttämättömät. Ei jaksettu lähteä Tampereen ruuhkaan katsomaan Ratinan ilotulitusta joten mökin muutamat raketit korvasi sen tarpeeksi hyvin. Nähtiin muutamia kavereita, mutta ei oikeastaan edes valvottu kovin myöhään. Kaikesta huolimatta mulla oli todella onnistunut uusivuosi, josta on hyvä lähteä kohti tätä vuotta. Täällä blogin puolella tullaan näkemään vielä seuraavien viikkojen aikana juttuja viime vuodesta ainakin vuosikoosteen merkeissä, mutta keskitytään myös alkaneeseen 2019 vuoteen. Tänään tulin jakamaan teille 2018 vuoden suosituimmat Instagram-kuvat ja hieman niiden tarinoita. Moni on toteuttanut näitä lähiaikoina ja ajattelin, että tämä olisi yksi kiva tapa käydä läpi viime vuotta. 



Kevään Playoff-reissut Tapparan matkassa oli niitä parhaimpia ja tämän kuvan otin ennen Kuopion reissua. Keväällä tuli reissattua monessa eri kaupungissa, Kuopiossa vissiinkin vain kerran. Huhtikuu menikin aika lailla töissä ja pelireissuilla, mutta tämä on sitä mistä todella tykkään.

Ennen Vapun viettoon lähtemistä ikuistettu kuva Tampereen kodin parvekkeelta. Ei sen kummemmin juhlittu Vappua, mutta pientä kivaa yhdessäoloa kavereiden ja Eetun kanssa. Vappu on ollut mulle aina hieman sellainen, että sitä ei ole tullut vietettyä mitenkään erityisemmin. Tuskin siis tänäkään vuonna, mutta eihän sitä vielä tiedä. 




Ikimuistoinen päivä, kun juhlittiin Eetun kanssa ensimmäistä vuosipäivää. Ihan hullua miten aika menee, sillä ei siihen 2-vuotispäiväänkään enää kovin kauaa ole. Tästä ihanasta päivästä täytyi tietenkin ikuistaa jokin kiva kuva Instagramiin. 

Festareilla tulee otettua aina paljon kuvia ja tässä Instagram kuvassa näkyy Blockfestien ensimmäisen päivän asu. Nämä kuvat itsestäni ovat olleet suosituimpia, sillä musta tuntuu että koko kooste on täynnä kuvia musta. Viime vuonna lisäsin kyllä yllättävän paljon kuvia itsestäni. 



Elämä hymyili sen takia, että juhlistettiin tällöin mun vuoden vanhaa omaa kotia. Mun oli tarkoitus pitää ihan vain illanistujaiset, mutta ne sattuivat juuri samaan ajankohtaan joten oli muukin kiva syy juhlia. Näitä kuvia otettiin Roosan kanssa ennen kuin muut saapuivat. 

Tätä kuvaa en lisännyt samana päivänä kun tämä otettiin kesän risteilyllä. Mulla oli todella hyvä fiilis, sillä olin juuri saanut kuulla että pääsin opiskelemaan. Halusin sitten lisätä kuvan ja kertoa siinä muutaman ihanan jutun alkuvuodesta. Tämä kuva sisältää niin paljon onnellisuutta.


Synttäreinä otetun kuvan nouseminen suosituimpien joukkoon ei yllättänyt mua, sillä yleensä nämä kuvat ovat suosittuja. Ostin nuo pallot oikeastaan kuvia varten, sillä viime vuonna en pitänyt sen erityisempiä synttärijuhlia. Tänä vuonna ajattelin, että 20-vuotissynttäreitä voisi juhlistaa ainakin pienellä kaveriporukalla.

Sitten vähän uudempaa kuvaa, joka on otettu juuri ennen joulua Sonjan kanssa Helsingissä ollessamme. Löydettiin kivoja isoja joulukuusia, joiden edessä oli juuri sopiva kuvauspaikka. Itse asiassa näitä kuvia on tulossa lähiaikoina lisää tänne blogin puolelle.


Penkkarit olivat ehdottomasti yksi vuoden kohokohdista ja sellainen päivä, jonka muistan ikuisesti. Meillä kaikilla oli niin kivaa, vaikka nämä asut päällä pihalla oli aivan jäätävän kylmä. Ainakin sitten siinä vaiheessa, kun lähdettiin rekka-ajelulle. En silti vaihtaisi tätä päivää mihinkään.

Näitä kuvia katsellessa tulee itselle niin iloinen ja onnellinen fiilis. Tämä kuva on otettu muutto viikonloppuna Hämeenlinnassa. Kaikki muuttojutut oli lähes valmiina, joten fiilis oli kylläkin kuvatekstin mukainen. Muutto Hämeenlinnaan oli myös yksi viime vuoden kohokohdista. 


Joulufiilistelyt kohdillaan ja sunnuntain rento päivä kotona. Kuvattiin Eetun kanssa muutamia kuvia valmiiksi blogin joulukalenteria varten ja päätin samana päivänä lisätä kyseisistä kuvista yhden Instagramiin. Tuo oloasu oli erittäin hyvä ostos loppuvuotena. 

Myös Blockfestien toisena päivänä otettu kuva kuului suosituimpien joukkoon. Itse asiassa lisäsin tuolloin kaksi kuvaa, joista nyt vain toinen näkyy tässä. Vietettiin viime vuoden Blockfestit Eetun kanssa ja tästä kuvasta tuli yksi mun omista lemppareista. Toinen kuva sisältää mun kyseisen päivän asukuvan.


Mun Instagram selvästi hehkui onnellisuutta ja kiitollisuutta viime vuonna niin kuin näistä kuvista näkee. Oltiin lähdössä Tapparan kotipeliin kun ajattelin että voisin koittaa ottaa selfieitä. Ne onnistuivat odotettua paremmin, joten päätin laittaa niistä yhden Instagramiin.

Valmistuminen lähihoitajaksi ja ylioppilaaksi oli viime vuoden parhain kohokohta. Tuona päivänä tuli otettua todella paljon kuvia joista lisäsin muutaman Instagramiin. Välillä tuntui, että tuota päivää ei koskaan tulisi. Kuitenkin se fiilis kun sai laittaa ylioppilaslakin päähäni oli jotain sanoin kuvailematonta. Nämä kaksi kuvaa nousivat toiseksi suosituimmaksi.


Suosituin kuva viime vuonna oli tämä abiristeilyllä otettu kuva. Niinkuin kuva kertoo, reissu oli ikimuistoinen ja yksi parhaimmista mun elämässä viime vuonna. Tätä kuvaa katsoessani mietin, kuinka paljon mun hiukset ovat kasvaneet vuoden aikana. Ne näyttävät tuossa niin lyhyiltä :D

Onnea 2019 vuodelle, tehdään siitä ikimuistoinen <3

Ei kommentteja