Miinuksia ja plussia /7


Miinuksia ja plussia /7

Miinuksia ja plussia /7

- Koulun alkaminen ja sen myötä stressaavat tehtävät ja tentit. Päivät, jolloin tuntuu ettei saa mitään hyödyllistä aikaiseksi. Iphonen akku, joka on jo muutaman kerran sanonut itsensä irti näillä pakkasilla. Joulusuklaat, joita edelleen löytyy mun kaapeista ja haluaisin niiden katoavan. Huonosti nukutut yöt, joita on ollut lähiaikoina normaalia enemmän. Se tunne, kun haluaisin siivota kaappeja mutta en saa sitä aikaiseksi ehkäpä juuri ajanpuutteen takia. Tilatut valokuvat viime vuodelta, jotka odottavat albumeihin laittoa mutta pitäisi ensin hankkia lisää albumeita. Kuiva iho mun ahkerasta rasvauksesta huolimatta. Sähköiset hiukset, jotka eivät pysy millään paikoillaan. Pimeät säät kun tuntuu että on pimeää niin aamulla kouluun lähtiessä kuin kotiin tullessa. Kodin ulko-ovi, jonka korjaamista olen odottanut jo yli kuukauden.

Miinuksia ja plussia /7

+ Pakkassäät, joita oon odottanut jo kuukauden. Narskuva lumi kenkien alla lenkkeillessä. Uimahallissa käynti pitkästä aikaa. Hiihtäminen ja luisteleminen, joita oon tänä talvena kerennyt harrastamaan enemmän kuin viime vuonna. Tämän vuoden ensimmäiset ostetut tulppaanit. Sara Parikan kirja, joka on inspiroinut mua lähiaikoina todella paljon. Rauhalliset illat, ihan vain yksikseni. Uunissa tehdyt vihannekset, joita syön nykyään lähes päivittäin. Puhtaisiin petivaatteisiin hyppääminen pitkän päivän jälkeen. Ripsienpidennykset, jotka ovat tuoneet niin paljon helpotusta arkeen. Säästäminen, joka on onnistunut odotettua paremmin tammikuun aikana. Pitkästä aikaa otetut asukuvat, jotka näkyy tämän postauksen kuvituksessa. Kismetin uutuusmaku Geisha, joka maistui aivan taivaallisen hyvältä. Muuttuneet juna-aikataulut, joiden myötä ei pitäisi tulla pelipäivisin enää niin kiire. Uusi valoporo parvekkeella, jonka ostin joulun alennusmyynneistä. Varattu Levin reissu maaliskuulle, tosin en ole vielä ihan varma pääsenkö perheen mukaan koulun vuoksi. Varmistuneet työt hiihtoloman ajaksi. Pyykkipäivät, joista on tullut viime aikoina mun lemppareita.

Miinuksia ja plussia /7

Tässä oli taas muutaman kuukauden jälkeen elämän tän hetkisiä miinuksia ja plussia. Tykkään tästä postaussarjasta todella paljon, joten näitä on kiva toteuttaa aina säännöllisin väliajoin. Eetu oli täällä Hämeenlinnassa viikonloppuna ja käytiin tutustumassa Aulankoon. Löydettiin tosi paljon kivoja paikkoja, kuten tämä missä nämä asukuvat on otettu. Haluan ehdottomasti kuvailemaan keväämmällä ainakin näkötornin läheisyyteen. Tsemppiä alkaneeseen viikkoon, se on mulla aikalailla koulu juttujen täyteinen <3

Miinuksia ja plussia /7
Neule - Cubus
Huivi - Ginatricot
Takki - Only

2 kommenttia

  1. Aivan ihana toi villapaita!
    Vaikka nää pakkaset ei ole mun kaltaselle vilukissalle mitään lemppareita niin oon silti nauttinu näistä täysin voimin, sillä kylmyydestä huolimatta ilma on ollu viimeset pari päivää aivan mahtava!
    Tää on kyl munkin mielestä tosi kiva postaussarja. Saa sellasen nopean vilkaisun sun elämästä ja tämän hetkisistä ajatuksista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää paita on kyllä ihana ja todella lämmin! Mä taas tykkään pakkasista ja varsinkin nyt näistä -20 asteen päivistä. Ihana kuulla että pidät, eiköhän tätä postaussarjaa tulla näkemään vielä jatkossa <3

      Poista