Snapchat kooste - Tammikuu


Snapchat kooste - Tammikuu
1. Uutta vuotta vietettiin rauhallisin merkein ja ajeltiin autolla ympäriinsä, sillä Eetu sai joulunpyhien jälkeen ajokortin. Tämä oli paras tapa viettää uutta vuotta <3
2. Näistä ihanista talvisista maisemista sai nauttia tammikuun alusta loppuun asti. Onneksi lumi on pysynyt maassa pitkään.
3. Mun loman aikana käytiin Sonjan kanssa luistelemassa ensimmäistä kertaa tänä talvena. En muistanutkaan kuinka kivaa se voi olla, ehdottomasti täytyy keretä luistelemaan vielä tämän talven aikana.
4. Tammikuun alkupuolella käytiin Sonjan ja Eetun kanssa laskettelemassa Himoksella. Tulevana viikonloppuna olisi tarkoitus suunnata Sappeelle jos se sään puolesta onnistuu. 

Snapchat kooste - Tammikuu
1. En katsonut montaa pikkuleijonien peliä niiden ajankohtien takia, mutta kyseinen finaalipeli oli pakko nousta katsomaan ja näin jälkikäteen voin todeta että onneksi nousin.
2. Kerkesin vihdoin katsomaan salkkareiden uuden spinoff sarjan Soppatykkimiehet, joka ei ehkä ihan kuitenkaan vastannut odotuksiani. 
3. Tämä Fazerin uutuus Kismet Geisha pääsi testiin ja ihastuin heti aivan täysin. Tämän ensimmäisen testaamisen jälkeen näitä on tullut herkuteltua ihan kiitettävästi. 
4. Lomalla sain ennen kaikkea levätä, mutta loppulomasta odottivat jo koulujutut ja opiskelin ahkerasti viimeiset lomapäivät. 

Snapchat kooste - Tammikuu
1. Tässä mun "muuttokuorma" kun tulin takaisin Hämeenlinnaan kuukauden loman jälkeen. Kieltämättä tuo tavaramäärä järkytti hieman itseäni, mutta vielä enemmän äitiä :D Saatiin meinaan juuri ja juuri kaikki tavarat mahtumaan autoon.
2. Tammikuun aikana opin syömään paljon enemmän kasviksia, mitä ennen oon syönyt. Erityisesti uunissa tehdystä parsakaalista ja porkkanasta tuli mun lemppareita. 
3. Äiti oli mun luona muutaman yön ja käytiin katsomassa Ailo - Pienen poron suuri seikkailu, jolle annan kyllä suosituksen. 
4. Kouluun ei ollut ihan niin kiva palata kun ensimmäisen päivän jälkeen to do lista näytti tältä. 

Snapchat kooste - Tammikuu
1. Nämä lenkkimaisemat kelpaisi tällä hetkellä. Tänään aurinko pilkahti tunnin verran, mutta muuten on ollut aivan jäätävä lumimyräkkä ja kylmä tuuli. 
2. Tehtiin Sonjan kanssa lohkoperunoita uunissa ja paistettiin pihviä niiden kaveriksi, joka oli todella hyvä yhdistelmä!
3. Saatiin pitkästä aikaa aikaiseksi otettua musta asukuvia. Tarkoituksena oli ottaa asukuvia myös viime viikonloppuna, mutta lumisade ei ollut samaa mieltä. 
4. Nämä maisemat ovat Aulangon näkötornin läheisyydeltä, niin kaunista <3

Snapchat kooste - Tammikuu
1. Pyykkipäivä, joka on nykyään mun viikonpäivistä parhain. En tiedä parempaa kuin puhtaan pyykin tuoksu ja se, kun ne pääsee silittämään.
2. En jaksanut lähteä Tampereelle asti peliin, kun olisin kerennyt näkemään vain kaksi erää. Päätin sitten pitää peli-illan kotona herkkujen kera. 
3. & 4. Vihdoin tammikuussa saatiin nauttia ihan kunnon pakkasista, joista itse tykkään todella paljon. Tuossa säässä on ihan parasta tehdä lenkkejä, varsinkin jos aurinko pilkahtelee. 

Snapchat kooste - Tammikuu
1. Tammikuun viimeisenä viikonloppuna vietettiin Sonjan 21-vuotissynttäreitä.
2. Oon ottanut tänä vuonna tavaksi suunnitella joka sunnuntai tulevan viikon ohjelman. Oon huomannut, että se oikeasti helpottaa ja nopeuttaa tulevaa viikkoa todella paljon. Suosittelen!
3. Etäpäivän kunniaksi halusin testata jotakin uutta ja päädyin tekemään näitä ihania pannukakkuvartaita.
4. Kyseisenä päivänä siivosin koko kodin, jonka jälkeen katsoin salkkareiden juhlajakson. Tuo päivä oli tehokas ja sain paljon kaikkea aikaan.

Näin startattiin helmikuu myös blogin puolella. Pikku hiljaa mennään kohti kevättä 

1 kommentti

  1. Kivalta vaikuttaa sun tammikuu!
    Onpa söpön näköisiä nuo pannukakkuvartaat. :)

    VastaaPoista