Edessä blogitauko


Edessä blogitauko

Onko blogimaailma hiljentynyt tai lukeeko blogeja enää kukaan? Myönnän, että itse luen blogeja nykyään todella vähän. Tämä johtuu tietysti välillä ajanpuutteesta, mutta harvoin luen enää vaikka ylimääräistä aikaa löytyisikin. On muutama blogi, joita olen seurannut vuosia aktiivisesti ja näitä luen edelleen. Oon sitä mieltä, että blogimaailma ei kiinnosta ihmisiä enää samalla tapaa kuin vuosi takaperin. Omalla kohdallani katsojaluvut ovat ainakin pienentyneet jonkin verran. Nykyään seurataan enemmän Youtube kanavia ja Podcasteja. Nämä ovat siis vain mun mielipiteitä, mutta tällaiselta musta tällä hetkellä tuntuu.

Edessä blogitauko

Sitten siihen varsinaiseen asiaan, mistä tulin tänään kertomaan joka osaltaan liittyy jo tuohon kertomaani. Tällä hetkellä mun motivaatio blogin suhteen on hieman kadoksissa tai se on ollut jo jonkin aikaa. Osa on varmaan huomannut, että postauksia on tullut parin viimeisen kuukauden aikana tosi harvakseltaan. En oikein osaa sanoa tähän syytä, mutta en ole halunnut tulla kirjoittamaan kun ei ole löytynyt fiilistä siihen. Mulle ei ole myöskään syntynyt paljoakaan ideoita postauksiin, joka on osittain vaikeuttanut tilannetta. Kerran olen jopa miettinyt koko blogin kirjoittamisen lopettamista, mutta päätin ensin kokeilla pientä taukoa. Ajattelin nyt ainakin seuraavan kuukauden olla ajattelematta koko bloggaamista, jos inspiraatio sattuisi palaamaan takaisin. Oon 1,5 vuotta sitten pitänyt viimeisimmän blogitaukoni yo-kirjoitusten takia, joka kesti silloin kuukauden. Uskon, että nyt tulen olemaan hieman kauemmin pois. Toivon mukaan pystyisin palaamaan enemmän innostuneena ja toivottavasti pysytte silti mukana <3

  Edessä blogitauko

Ei kommentteja